Blogi

  • Taiteiden yössä ELK-elokuva - 20.2.
  • Vuoden ensimmäinen Roihun yhteinen tapahtuma, Taiteiden yö 16.-17.2., keräsi uteliaan kourallisen porukkaa Juupajoelle. Paikalla olivat Heta, Vihelmiina, Elina, Kaisa T., Tuomas, Ilona ja Roihun uusin jäsen Tuuli.

    Kehittelimme yhdessä ideoita ja illan ja yön aikana kuvattiin erikoislähikuvista koostuva elokuva. Pöydällä lojuneet pulmatehtävät pitivät yllättäväsi otteessaan ja niistä saatiin myös elokuvan aihe. Tärkeintä ei kuitenkaan ollut saada aikaa tulosta vaan tehdä yhdessä ja tutustua. Lisäksi Ilona ja Heta kuvailivat jonkinmoista dokumenttimateriaalia ja Tuuli maalasi.

    Taiteiden yö oli vähäisestä osannotosta kaikille mieluisa kokemus. Näitä lisää! :)


  • Hei Taideyhdistys Roihun jäsenet, - 12.2.
  • Vuosi 2008 räjähti käyntiin yllättäen kuin Lada Samara muutaman vuodenkäyttötauon jälkeen. Ensinnäkin nyt aloitti lähes kokonaan uusi hallitus.Paikat vaihtuivat ja uusia jäseniä tuli paikkaamaan poislähteneitä.Toiseksi se kokoontui jo vuoden ensimmäisenä päivänä ja oli ehtinytvaihtaa sanan jos toisenkin edellisen hallituskauden lopuksi. Täten oli joolemassa monenlaisia suunnitelmia heti ensimmäisessä kokouksessa. Saimmesiis alle viikossa loihdittua tämän vuoden hallituksen tavoitteet: laittaaperusasiat kuntoon ja lisätä toimintaa.

    Miksi näin? Koimme, että syksyn 2006 panostus yhdistyksen tarkoituksen jatoiminnan kehittämisestä jäi kesken. Se oli hyvä alku, mutta nyt onmuutettava muutakin kuin pari mielikuvaa. Lähdimme tutkimaan sääntöjäperusteellisesti ja huomasimme monia puutteita. Tarkoitus ja toimintaeivät ole sulassa sovussa nykyajan kanssa. Sen lisäksi totesimme, ettämeidän on organisoitava hallituksen sisäinen toiminta paremmin, jos aiommelisätä työpanostamme yhdistykselle.

    Kehityksen näkyvimmät loikat ovat sääntöjen muokkaus, uudistuvatnettisivut ja toimintakalenteri. Omat taiteiden yöt ja koulutustapahtumatovat nyt lähes kuukausittain toistuvat tapahtumat. Näin jäsenillä on varaavalita yhdistyksemme tapahtumien ja omien menojen massasta. Nettisivummepäivitetään vastaamaan yhdistyksemme tarpeita. Ne olivat jääneet muunkehityksen jalkoihin ja alkuperäisen Roihu-Tuotannon tasolle. Nytnettisivut uutisoivat yhdistyksemme toimintaa ja sen tunnelmiaaktiivisemmin, joten toiminnan seuraaminen on helppoa niin jäsenille kuinulkopuolisellekin.

    Kuten aina, niin tänäkin vuonna. Reikäreuna-elokuvafestivaali 2008 ontoimintamme kliimaksi. Se sitoo eniten jäseniämme ja yhdistyksemmevoimavaroja. Tietenkin. Se on suurin ja julkisin vuosittainen tapahtuma,jossa pääsemme suoraan valamaan oman kädenjäljet suuren yleisönnähtäväksi. Hallituksella toivommekin, että te arvon jäsenet, ja muutvieraat, olette tänä vuonna yhtä innokkaita tulemaan paikalle talkoisiinja juhlimaan festivaalia.

    Koko vuodelta toivon positiivisesti mieleenpainuvia hetkiä. Toivon myöskauniita teoksia, opettavaisia koulutuspäivä ja huomattavan aktiivisiayhdistyksen jäseniä, jotka näkyvät tapahtumassa kuin tapahtumassa iloisinaja pirteinä kokeilemaan uutta ja jo ennestään tuttua.

    Palavan iloista innostusta toivoittaen,Jani Ilomäkipj

  • Reikäreuna 2008 - 4.2.
  • Tämän vuoden Reikäreuna-elokuvafestivaalin suunnittelu on aloitettu vähän aika sitten ja on itse asiassa jo aika kovassa vauhdissa.