
Ensi-ilta juhlat
Ensi-iltajuhlat on yhdistyksen tärkein jäsentapahtuma. Ensi-iltajuhlissa tavataan jäseniä, ihastellaan toisten teoksia, nautitaan hyvästä ruoasta, katsotaan mahdollisia esityksiä ja palkitaan vuoden Roihu.
Vuoden Roihun valitsee hallitus. Vuoden Roihu on joka tavalla positiivisesti ollut näkyvillä ja edustanut yhdistystä toiminnallaan. Erityisen paljon vuodessa kehittynyt jäsen voi myös saada tämän palkinnon.
Ensi-iltajuhlien tunnelma on juhlallinen. Yleensä jäsenille on annettu pukeutumisohjeita ennen juhlaa. Tapahtuma on vain jäsenille.
Retket
Hallitus järjestää jäsenistölle retkiä hyviksi katsomiinsa kohteisiin kuten teattereihin, elokuvafestivaaleille tai näyttelyihin.
Ideana on helpottaa tapahtumiin lähtemistä, maksamista ja paikan päällä olemista. Yhdessä on helpompi lähteä kuin yksin ja yhdistyksen avulla muutkin edut järjestyvät.
